Luonnonmukainen hoito

Meillä frettejä pyritään yhä enenevissä määrin hoitamaan luonnonmukaisesti. Tällä hetkellä frettimme ovat mm. raakaruokinnalla eivätkä juurikaan saa ravinnokseen mitään teollisesti tuotettua ruokaa. Osa freteistämme asuu ulkotiloissa jossa näin talviaikaan on ilma viileämpi kuin sisätiloissa ja myös valaistus on luonnonmukainen. Keväällä valmistuu ulkohäkki jossa fretit saavat vielä lähemmän kosketuksen luontoon. Myös sisälläolevat frettimme ovat pääosin luonnonmukaisella valaistuksella joka vaikuttaa positiivisesti mm. hormonikiertoon sekä näinollen myös ehkäisee lisämunuaisongelmia.

Frettiemme vastustuskykyä sekä terveyttä yritämme hoitaa niin luonnollisesti kuin mahdollista. Rokotuksista ym. terveydenhoidosta huolehdimme kuitenkin eläinlääkärimme toimesta.

Jos luonnonmukainen hoito kiinnostaa, kannattaa siihen perehtyä ja hankkia tietoa kokeneemmilta. Kannattaa myös suhtautua varauksella informaatioon sillä monenlaista juttua kuulee. Tietyt ongelmat kannattaa ehdottomasti jättää ammattitaitoisen eläinlääkärin hoidettavaksi eikä ottaa riskejä eläimen terveyden kustannuksella.

mustuhanki.jpg