Luonnonmukainen valaistus

Luonnonmukainen valaistus on fretin terveydelle ensiarvoisen tärkeää. On totta että fretti lemmikkinä ja perheenjäsenenä on varsinkin Suomen pimeässä talvessa, sisällä asuessaan, useimmiten keinotekoisen valon vaikutuksen alla hyvinkin pitkiä aikoja vuorokaudessa. Harvoin me ihmiset tulemme ajatelleeksi fretin poikkeavan meistä siinä, että ne näkevät pimeässä meitä paljon paremmin ja jopa tarvitsevat pimeää jotta niiden elimistö toimisi terveemmin.

Talviaikaan fretti tarvitsee noin 14 tunnin pimeän jakson jotta niiden elimistön melatoniinituotanto pysyisi hyvällä tasolla. Meillä sisällä olevat fretit viettävät tuon 14 tuntia omassa huoneessaan jossa ei tuona aikana valoja pidetä päällä.

Hyvä esimerkki lemmikkifretin terveydestä on omalla kohdallamme. Kaapo on noin 7 kk:n iässä kastroitu urosfrettimme. Vuosittain aina kesän edetessä on Kaapolla hännästä ohentunut karvoitus jota olen jo jonkin aikaa tulkinnut ennusmerkiksi tulevasta lisämunuaissairaudesta. Viime kesän lopulla, elokuussa, alkoi Kaapon takapäästä myös paistaa kalju iho. Kun ilmat alkoivat viilentyä ulkomökissä, siirsin kaljuuntuvan pojan sisälle jotta se ei ulkona paleltuisi ja jotta saisin paremmin seurattua taudin etenemistä. Kaapo viettää ihmispelkonsa vuoksi paljon aikaa frettien omassa huoneessa jossa pidän valoja vain kun käyn siivoamassa hiekkalaatikot, vien ruokaa, tms. Kaapo on näinollen paljon muita frettejä enemmän pimeässä. Kaapon muutettua sisälle, alkoi melko pian kasvaa karva takaisin häntään ja takapäähän. Kaapon melatoniinin tuotanto lisääntyi ja toimii ns. hoitomuotona pojan sairaudelle. Melatoniinia käytetään lääkkeenä maailmalla juuri lisämunuaisongelmaisille freteille hyvin tuloksin. Meillä on nyt Kaapolla luonnonmukainen melatoniinilääkitys.

Lisämunuaisongelmissa ensisijainen hoitimuoto pitäisi olla leikkaushoito ja Suomessa käytetään paljon myös pistoshoitoa joka pidentää taudin etenemistä. Luonnonmukainen valaistus harvoin auttaa enää pitkälle edenneessä sairaudessa mutta ainakin meillä sitä nyt toteutetaan tässä vaiheessa. Kaapon kanssa on tehty päätös ettei sen kanssa lähdetä pistoshoidolle liiallisen stressaamisen vuoksi eikä leikkauhoitokaan tule kysymykseen Kaapon kohdalla. 

Myös muuhun hormonikiertoon luonnonmukaisella valaistuksella on positiivinen vaikutus. Varsinkin kun frettejä kasvattaa ja talossa on monta steriloimatonta frettiä, on hyvä suoda freteille normaali kiimakierto joka onnistuu parhaiten juuri luonnonmukaisella valaistuksella.