2009

3.12.2009

Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen. Tässä välissä on ehtinyt kaikenlaista tapahtua enkä edes muista mitä kaikkea.

Tänään oli ihanan kipakka pakkaspäivä. Vielä kun sataisi lunta niin olisi paljon valoisampaa ja toisaalta myös enemmän talven tuntua.

Näätälän fretit ovat ollaan jo jonkin aikaa talvikuoseissa. Ruoka ja uni maistuu.

Näätälässä on taas yksi asukas vähemmän kun saimme tuolta lokakuun alun frettinäyttelystä tuliaisina masupöpön jonka seurauksena, kaikesta huolimatta, Sortin elimistö petti. Ikävöin Sorttia ja tästä johtuen minulle oli myös hirmuisen vaikeaa luopua Mustun ja Sortin viimeisistä pennuista. Täytyy toivoa että ensi vuonna saamme monta pikku-Sorttia Kuusaman pentueeseen.

Nyt odotellaan joulua ja tietty jouluruokien tuoksua.

28.9.2009

Mustun lapsoset alkavat jo olla "isoja" poikia. Mustu sai viime viikon loppupuolella mammailusta tarpeekseen ja on alkanut haluamaan omaa aikaa, ilman viittä energistä ja ylileikkisää pojankoltiaista.

Ensi lauantaina ollaan menossa Feen, Karman ja Arkin kanssa Helsinkiin näyttelyyn. Eivät nuo ole ehkä ne parhaat vaihtoehdot viedä arvosteltavaksi mutta on nyt sitten ainakin joku fretti mukana.

Osa Näätälän väestä alkaa jo kasvatella talvimasua ja jollakin tulee jo uutta karvaakin talven varalle. Itse en odota talven tuloa ollenkaan. Inhoan pimeää, kylmää ja märkää talvea. Pitää varmaan joku päivä kaivaa nuo traktorin avaimet esiin isännän piilosta ja opetella ajamaan tuota konetta. Osaa sitten talvella, jos lunta tulee, ajaa pihatieltä lumet pois. Taas jäi tältäkin kesältä nuo pihan laittamiset ja talom valmiimmaksi saattamiset ensi vuoteen

9.9.2009

Mustun pennut kasvavat kovaa vauhtia ja emolla riittää hienosti tarjottavaa maitobaaristaan.

17.8.2009

Viime lauantaina syntyi nuo ns. vahinkopennut Mustulle. 5 terhakan oloista pikkupoikaa tuolla pesässä piippaa ja emo hoitaa niitä täydellä teholla.

Eilen lähti neiti Mink uuteen kotiinsa jossa hänellä on myös oman lajin edustaja kaverinaan. Kaikki osapuolet vaikuttavat tyytyväisiltä.

Edellisviikonloppuna tein pikamatkan Köpikseen jonne vein Arkin pojat. Toinen pojista matkasi Norjaan ja toinen jäi Tanskaan. Poikien käytöksestä on tullut pelkkää hyvää palautetta joten kai se työmääärä sitten kannatti minkä noiden kaistapäiden hybridilasten eteen tein.

3.8.2009

Tänään oli tullut aika päästää rakas Pantteri-pojumme sateenkaarisillalle. Päätös oli raskas mutta ainoa vaihtoehto elämänilosta luopuneen frettipojan kohdalla.

Huomenna lähtee Arkin Lakritsal-pentu pitkälle matkalle kohti Washingtonia. Tulee varmaan tuotakin nappisilmää kaipailtua vielä.

Meillä on täällä nyt myös yksien ylläripentujen odotus käynnissä. Mustu päätti ennen "eläkepäiviään" vielä tempaista yhdet pennut maailmaan. Onneksi tyttö on hyvässä kunnossa.

Meille tuli hoitoon eilen myös aivan uusi tuttavuus, minkkineiti. Tyttö sopii tumman laumamme jatkoksi mainiosti. Ensi viikolla tyttönen kuitenkin muuttaa meiltä pois.

1.7.2009

Huudin synnytys käynnistyi eilen illalla ja yöllä jouduimme käymään päivystyksessä tytön kanssa. Ikäväksemme yksikään pennuista ei selvinnyt.

30.6.2009

Nyt ovat nuo tämän vuoden kasvatit alkaneet muuttamaan omiin koteihinsa. Haikeatahan noista on aina luopua mutta toisaalta aina tuntuu mukavalta kun kuulee kasvattiensa kotiutuneen.

Parin viikon päästä lähden hakemaan meille Saksasta mustan tyttöfretin ja mustan poikafretin. Jonkin aikaa katselen, voisiko ne mahdollisesti sijoittaa jollekin lähellä asustavalle mutta saattaa olla että jäävät meillekin asustelemaan. Ainakin uroksille tuntuu olevan vaikea löytää sijoituskoteja, ja aivan ymmärrettävistä syistä.

11.6.2009

Eilen tuo Arkin heikossa kunnossa ollut tyttöpentukin kuoli. Ruumis lähetetään tänään Eviraan patologin tutkittavaksi.

Tänään kuulin myös että ulkomailta odottamani pentue josta piti meille tulla yksi musta pentu, oli myös kuollut. Näillä siis taidetaan jatkaa ensivuonnakin  vaikka Mustukin on jäämässä "eläkkeelle".

Kaikille tämän vuoden pennuille on jo kodit odottamassa joten nyt kannattaa jo kysellä ensi vuoden pentuja jos ensi vuonna haluaa Näätälän kasvatin saada. 

10.6.2009

Vieläkin jatkuu tämä puolikuntoinen olotila :( Kaiken paskan lisäksi löytyi edellispäivänä yksi Arkin pennuista kuolleena. Lisäksi yksi pennuista on aika huonon näköinen ja vaatii nyt erityishuomiota ruokintojen ja nesteytyksen parissa. Voi miten toivon että tämä vastamäki ja huono tuuri olisi jo tältä vuodelta ohi.

Hiltun pennut saivat mikrosirunsa ja ovat käyneet pentutarkastuksessa. Kaikilla on kaikki hyvin :) ovat niin ihanassa iässä nyt kun leikkivät ja painivat keskenään.

1.6.2009

Nyt on kaikki Hiltun ja Mustun pennut varattuja.

Viime perjantaina ajoin autollani ketjukolariin ja mursin autoni lisäksi rintalastani. Nyt olen siis toipilaana ja tästä syystä sivujen pentukuvapäivitykset ovat myöhässä ja muutenkin viesteihin vastilu on takkuillut. Josko saisin nyt itseni jonkinlaiseen kuntoon että pystyn koneella touhuamaan pidempään ja nappaamaan noita kuvia karvalapsosista.

17.5.2009

Edellisen päiväkirjamerkinnän jälkeen ovat siis Arkin 6 pentua syntyneet ja viime yönä syntyi myös Mustulle 6 frettivauvaa. Arkin pennut vaikuttavat vahvoilta ja kasvavat hienosti. Nyt vain pidetään peukkuja että myös nuo Mustun rääpäleet vahvistuvat ja jäävät henkiin.

25.4.2009

Torstai-aamuyöllä Hiltu synnytti 5 pikkuvinkua joista 4 on jaksanut terhakkaasti jatkaa elämää. Vielä en ole kovasti emoa viitsinyt häiritä enkä varaajille ilmoitella ilouutisia. Katson nyt viikon verran ennenkuin alan ottamaan pentuvaraajiin yhteyttä. Vielä jos maltatte odottaa.

17.4.2009

 Suureksi suruksemme löytyi Ravenna tänä aamuna ikiuneen nukahtaneena frettien huoneesta. Tyttö lähetettiin Eviraan patologin tutkittavaksi.Niin moni odotti Ravennan pentuja syntyväksi joten suru on tästäkin syystä suuri.

29.3.2009

Arkin ja Huudin pentujen odotetaan syntyvän viikolla 18. Näillä näkymin pääsemme astuttamaanMustun ja Ravennan ensi viikon aikana.

13.3.2009

Hiltun lapsosia odotellaan syntyväksi viikolla 17. Nyt on myös Huudin kiima alkanut.

12.3.2009

Vihdoin on Hiltulla kiima alkanut :) Arkin kiima on tuloillaan.

24.2.2009

Takana on parin viikon mittainen sairaalareissu jonka aikana on tullut oltua pariin otteeseen leikkauspöydällä, teho-osastolla yms. Nyt alkaa jo elämä voittamaan ja toipuminen on käynnissä. Sairaalareissun seurauksena syntyi myös uusi perheenjäsen Näätälän ihmisperheeseen. Nyt meitä on siis neljä, Artun saatua pikkusiskon. Tuo tyttönen asustelee nyt vielä toistaiseksi keskolassa sairaalassa jossa äitinä käyn joka päivä häntä hoitamassa.

Sähköpostini ovat ruuhkautuneet melkoisesti nyt parissa viikossa joten olkaahan kärsivällisiä :) Vastailen niihin kyllä pikkuhiljaa. Parhaiten minua saa nyt kiinni puhelimitse iltaisin.

Frettitytöillä on kiimojen alkamiset viittä vaille. Vielä odotellaan että päästään astutuspuuhiin.